Purkamalla paranee

Kesäkuussa kantautui pitkään, muttei hartaasti odotettuja uutisia. Jo syksyllä Lupapisteeseen ladattu jätevedenkäsittelysuunnitelma oli päässyt käsittelyyn ja sai puoltavan päätöksen. Ykkösluokan pohjavesialueella ja tietyillä tilankäyttörajoitteilla se olisi saattanut vaatia lisäkierroksia. Esimerkiksi talousvesikaivon ja harmaavesisuodattimen välillä pitää olla vähintään 20 metrin etäisyys. Lisäksi, tulevien asukkaiden vaatimuksina, maisemaikkunoista ei voi näkyä mitään rakenteita ja 90 % tontista säilytetään luonnontilaisena sekametsänä.

Pääsuunnittelijan täytyy tarkistaa ja allekirjoittaa kaikki lupaan tarvittavat dokumentit ja tähän voi mennä kauan.

Jätevesisuunnitelma kuitenkin kelpasi ja juhannuksen alla kilahti sähköpostiin tieto myönnetystä rakennusluvasta. Lopulta päätösprosessiin meni noin kahdeksan kuukautta, josta suurin osa kului lähinnä Lupapisteen dokumenttien järjestelyyn ja kuittauksiin. Myös käsittelijöissä oli vaihtuvuutta ja siitä tietysti koitui lisäviivettä muutenkin pahasti ruuhkautuneessa tilanteessa.

Olkielementit oli laitettu tilaukseen keväällä ja ne olivat jo työn alla Liettuassa. Rakentajat vielä puuttuivat, mutta maaurakoitsija oli kuitenkin sovittu heinäkuun puolivälin paikkeille. Ajoitus oli hyvin ennakoitu, sillä luvan myöntämisen jälkeen on parin viikon valitusaika, jonka jälkeen voi oikeasti aloittaa työt.

Koska toivoin töiden pääsevän vauhtiin vielä heinäkuun puolella, sain kehitettyä tarvittavan tarmon purku- ja raivaushommiin, jotka olisi siis hyvin voinut aloittaa jo edellisenä kesänä. Vaikka varsinkin sorkkaraudalla ja lekalla työskentely on hyvinkin viihdyttävää, aloittamista mielellään lykkää - tämmöisen vanhan ryvettyneen rakennuspaikan alueelta saattaa löytyä kaikenlaista vähemmän mieluisaa omaisuutta. Kaikki maaseudulla asuneet tunnistavat ilmiön.

Luoteiskulmassa sijaitsevan romahtaneen talousrakennuksen raivaus alkoi kattopeltien irrotuksella.

Kattorakenteen alta paljastuivat säilössä olleet tavarat ja muutaman ikkunan verran lasinsiruja.

Vanha ovenkahva säikäytti.

Työnjohtajakoira tarkisti työn laadun usein ja pikkutarkasti (taustalla muuten pilkottaa erittäin haitallinen vieraslaji japanintatar, jonka hävittämisestä voisi kirjoittaa oman juttunsa).

Vähitellen roju etsiytyi omiin kasoihinsa ja jäljelle jäi osittain lahonnutta puuainesta, joka päätyi sipoolaistyyliin iltanuotioon. Metallien kierrätyksen suhteen iso kiitos romunkerääjille, jotka kävivät hakemassa useamman kuorman kesän aikana.

Yksi yökin vietettiin tontilla.

Talousrakennuksen lisäksi mökissä oli paljon kierrätettävää. Jos homman olisi aloittanut vähän aiemmin, sen olisi voinut purkaa lähes kokonaan sorkkaraudalla, lekalla ja sahalla. Nyt tavoitteena oli saada kaikki käyttökelpoinen materiaali talteen. Kattopellit lähtivät kaverille puupinojen peitteeksi.

Bitumiakin irrottelin muutaman tunnin, mutta se oli varsin työlästä, kun irtosi vain pieninä palasina. Vuorilaudan purkaminen oli tärkeämpää, sillä se oli riittävän hyväkuntoista käytettäväksi apupuuna perustuksien tekemiseen ja muutenkin.

Puuhakkaan heinäkuisen viikonlopun päätteeksi suurin osa käyttökelpoisesta puutavarasta oli kasassa. Sisäpaneelit, eristeet ja osa runkopuista jäivät kaivurin kouraistavaksi, kun tenniskyynärpää äityi kunnon kolotukseen.