Maasta tullut ja seiniksi tuleva

Viidennen kesän viihteenä oli rappaaminen - tavoite valmistumiseen heinäkuuhun mennessä parin-kolmen lomaviikon ja viikonloppujen aikana.

Rakentajalle suopean leudon talven jälkeen kevät oli kostea ja kylmä, mistä ei seuraa rappauksen kannalta parasta sisäilmastoa. Laastin kuivumista voi vauhdittaa rakennuskuivaimella tai toholla, mutta ratkaisuyritys oli kuitenkin avata kaikki ikkunat ja karmiventtiilit läpivedon luomiseksi. Erään pidemmän poissaolon aikana parven ikkuna oli paiskautunut kiinni ja ilmankosteus noussut yli 90 prosenttiin. Tästä viisastuneena myös ovi pysyi pönkättynä auki pitkälle syksyyn. Poistoputket olivat vielä muovin alla piilossa, sillä niistä puuttuivat hatut ja yhden sauman tiiviste oli talvella vähän vuotanut. Näistä joku olisi kannattanut ottaa käyttöön ilmanvaihdon varmistamiseksi.

Kuten aiempina vuosinakin, vappuviikolla työt pääsivät kunnolla käyntiin, vaikka edelliskeväiden lämpöä ei nyt suotukaan. Olkielementti toimii eristeenä molempiin suuntiin, sisällä oli vähintään viisi astetta viileämpää kuin ulkona eli juomatauoilla kuisti kutsui, vaikka rapatessakin lämpeni.

Olkiseiniin ja makuuhuoneen väliseiniin tulee yhteensä kolme kerrosta peruslaastia, joka sekoitetaan Tarvasjoen savijauhosta, hiekasta ja vedestä. Tässä tapauksessa laastin onnistunut koostumus oli reilu ämpärillinen savijauhoa, neljä ja puoli hiekkaa ja vajaa ämpärillinen vettä. Veden määrä hieman vaihteli, mutta tavoite oli jonkinlainen puuron ja vellin välimuoto. 90 litran paljuun mahtuu kaksi tällaista satsia, jolloin palju on lähes piripintaan täynnä eli vielä vispilöitävissä. Itse sekoittaminen on kuitenkin pienin osuus työstä, enemmän aikaa kuluu esimerkiksi hiekan sihtaamiseen. Tehokkaan, mutta varsin raskaan rupeaman aikana pystyy rappaamaan kaksi paljullista, johon kuluu ilman taukoja noin kuusi tuntia. Parina päivänä sain kaverin avuksi, mikä tietenkin lyhensi työpäivän pituutta.

Osaan laastista lisäsin lautojen sahauksesta syntynyttä hienoa sahanpurua ja puukuitulevyistä irronnutta pientä silppua. Ainoastaan loppukesän parven rappaukseen lisäsin olkisilppua, jota tuli raitisilmaventtiilien reikien tekemisestä. Tällä konstilla sai hieman paksumman koostumuksen, kun kiinnostus hommaan oli jo nollissa, eikä parvella enää jaksanut taistella juuttiverkon kanssa.

Osassa olohuonetta oli jo edellisenä kesänä tehty yksi savikerros oljen päälle. Se oli rutikuiva ja halkeillut, joten kostutin pintaa sumuttamalla. En kuitenkaan huomannut mitään erityistä vaikutusta, löysä puuro levittyi yhtä hyvin tai huonosti möykkyiseen pintaan.

Olkielementtitoimituksen mukana olin saanut 16 säkkiä valkoista hienolaastia 0,5 mm maksimiraekoolla, joten se kannatti käyttää olohuoneen korkeaan tilaan ja parvelle. Makuuhuoneeseen halusin kuitenkin tumman, rouhean kivimäisen pinnan, joten sekoitin peruslaastiin rautaoksidia ja se toimi jopa odotettua paremmin. Koska se oli erittäin riittoisaa, käytin sitä myös olohuoneen puolella piristykseksi, vaikka se jäikin pintalaastin alle näkymättömiin. Makuuhuoneen seiniin tuli vain kolme kerrosta peruslaastia, toisen ja kolmannen kerroksen väliin juuttiverkko. 

Kolmas kerros toimisi muuallakin sellaisenaan tai maalattuna oikein hyvin, jos hienolaasti olisi sattunut jäämään tien päälle, kuten peruslaastille kävi.

Toukokuun alkupuolella myös sähkötyöt potkaistiin käyntiin asentajan kanssa koleassa kuuden asteen lämpötilassa. Päivän aikana saatiin vedettyä piiloon jäävät johdot parven palkkien läpi porattuihin reikiin ja lisäksi keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Suurin osa posliinisista pistorasioista ja valokytkimistä on pinta-asennettavia ja niille viedään jakorasialta perinteinen punosjohto. Piiloon jäävät johdot ja komponentit ovat kuitenkin tavanomaista rautakauppatavaraa.

Kahden kuukauden ylioptimismi toteutui jälleen, mutta kesäkuun lopulla oli kuitenkin makuuhuone valmis ja olohuoneessa ensimmäinen pintalaastikerros työn alla.

Olohuoneen ja parven seiniin tuli paikasta riippuen kerros tai pari valkoista marmorihiekkalaastia. Sileä laasti on kuin painavaa kermavaahtoa, mikä oli mukavaa vaihtelua harmaavoittoiseen kesään.

Rappausten lisäksi kesän tärkeimpiin töihin kuuluivat luonnollisesti pihatyöt, joista kiireellisimpänä sorapolkujen teko tärkeisiin paikkoihin pääsemiseksi, sekä rehevän kasvillisuuden niittämistä ja kitkemistä varten. Ylimääräistä 0-64-mursketta pihassa piisaa - suoraan maisemaikkunoiden edessä 30-40 cm syvyyteen, missä sijaitsee poistettava, muovia sisältävä ja juurien kasvua haittaava katekangas.

Pähkäilyn päätteeksi sisäkattoon valikoituivat neliskanttiset ohuet koivuvanerit. Yleensä verhoiluun suositellaan vähintään 9 mm vaneria, mutta se olisi pitänyt paloitella melko pieneksi, jotta sen olisi saanut kiinni edes kahden kädellisen voimin. Valituissa paloissakin meni neljä työpäivää, vaikka parina päivänä sain kaverinkin kädet, jalat ja pään avuksi. Yksin työskennellessä nuoruuden joogaopinnot tulivat käyttöön. Korkea ilmankosteus aiheutti lisää päänvaivaa ja osaan saumoista täytyi ruuvata peitelista jos toinenkin.

Keittiön kaapistot noudin ilmaiseksi naapurustosta ja käyttämätön, mutta toiselle vääränkokoinen tiskipöytäkin irtosi muutamalla kympillä. Vanerien hukkapalat hyödynsin keittiössä ja muuallakin.

Olkiseinissä on kolme 160 mm putkea tuloilmalle. Aukothan olisi kannattanut tehdä syksyllä -22 ennen ulkovuorausta, muttei vain ollut aikaa. Tällaisia tehdään tyypillisesti moottorisahalla tai pitkäteräisellä kuppiporalla, joka täytyy vuokrata ja joka tarvitsee yleensä erillisen telineen. Hieman työläs, mutta halpa tapa on käyttää puukkosahaa ja 300 mm pitkää terää, sillä sitä mukaa kuin reikä etenee, puukkosaha mahtuu sisään. Jotta paikka kuitenkin näkyisi tarkasti myös ulkoseinän lautavuorauksessa, hankin 530 mm pitkän puuporanterän, joka juuri ylsi oljen sisäpinnasta ulkoilmaan, hieman olkea kaivamalla. Tärkein työkalu on kuitenkin käsi, sillä puukkosaha silppuaa oljen ja sitä pitää kaapia pois reiästä sitä mukaa, kun silppua syntyy. Yhden reiän tekemiseen meni kolmisen varttia eli vain kolmen reiän tapauksessa tämä oli ihan kelpo menetelmä. Kuppiporan vuokraamiseen ja asentamiseen menisi kauemmin. Valmiin reiän tilavuus on yhdeksän litraa eli vajaa ämpärillinen. Olkisilppua syntyi jätesäkillinen eli tiiviisti se on pakattu elementtiin.

Välipalahommia rappaukselle tarjosi myös posliinisten komponenttien rälläköinti. Muutamaan paikkaan tulee kaksi pistorasiaa peräkkäin, jolloin toiseen täytyy tehdä toinen johtoaukko, sillä sellaisia ei saa valmiina. Lisähommaa tuli siitä, että olin epähuomiossa keväällä tilannut osan valokatkaisijoista ilman johtoaukkoa - enpä osannut ajatella, että joku sellaisiakin tarvitsee - ja jälleen sai rälläkkä laulaa. Halpiskone ja tavallinen kivilaikka toimivat kuitenkin oikein hyvin. Tarkkuutta vaatii komponentin asentaminen ruuvipuristimeen niin, että se pysyy paikoillaan, muttei halkea. Vaikka sähkösuunnitelmassani komponenttien määrä on minimaalinen, hintaa barcelonalaisille kertyi pari tonnia. 

Vihoviimeinen rappaushomma odotti maisemaikkunoiden yläpuolella, kun pystyin vihdoin purkamaan kakkosnelostelineen. Samalla syyskuu vaihtui lokakuuksi.

Rappaamista en jää kaipaamaan, ei tukkani, naamani, eivätkä yläraajanikaan.

Kurkiauroja katsellessa uupuvat ulkohommat alkoivat viipyillä mielessä, joten lähdin selvittämään katolla majailevien poistoputkien suojaratkaisua. Onnekkaasti satunnaisesti hommia tekevä kokenut peltiseppä suostui valmistamaan tötteröt ja piipunhatut, johon meni 3,5 työpäivää. Hintaa näille tuli yli tonnin enemmän kuin mitä tehdasvalmisteiset muoviosat olisivat kustantaneet, mutta ovathan ne kätevä keskustelun avaus mahdollisissa tupareissa vuonna 2026.

Välikerrasto kevääksi

Lattialaudat loppuivat kesken, mutta muuta puutavaraa makoili työtasolla ja talon alla yllin kyllin. Muutama ylimääräinen vaneri oli selvinnyt melko pienillä naarmuilla lankkujen päällä, joten ne pääsivät väliseinään.

Lautaa oli jäljellä useampaa leveyttä. Osa meni kylpyhuoneen lattian pohjaksi, joistakin tuli tukeva keittiön takaseinä, johon voi kiinnitellä kaapin ja toisenkin.

Kylpyhuoneen seinämateriaali on vielä pohdinnassa. Kuvien mukaan siihen voisi laittaa fermacell-märkätilalevyä ja jonkun päällysteen. Teoriassa joka suunnasta suljetun, katollisen suihkukaapin tapauksessa vedeneristys ei olisi pakollinen, mutta käytännössä kemikaalittomuuden ihanne voi olla vaikea saada läpi viranomaisilta. Tilannetta mutkistaa entisestään se, että talon sisämitat ovat 50 mm pienemmät kuin suunnitelmissa. Vaikka ero on prosentuaalisesti pieni, vain 0,7 %, on kutistuminen tapahtunut juuri pahassa paikassa eli takaseinällä, jonne pitäisi mahtua se suihkukaappi takaseinän ja ikkunan väliin.

Tästä opiksi, että muutaman sentin vara ei näissä peleissä riitä, vaan ikkuna olisi pitänyt siirtää kauemmaksi päätyseinästä. Kaikki talon pienemmät ikkunat ovat hieman huonossa paikassa eli yksi lisäkierros suunnitteluun olisi ollut tarpeen.

Näyttää siltä, että helpoimmalla pääsisi Fibo-märkätilalevyillä, jotka ovat alle 11 mm paksut ja jotka voi valmistajan mukaan asentaa jopa suoraan koolaukseen. Tämä vie vähiten tilaa, jota ei ole. Olkielementtien tapauksessa vaakakoolaus on joka tapauksessa helpoin toteuttaa ja 32 mm:n lautaa on jäänyt yli ulkoseinän ristikoolauksesta. Ratkaisu voi vielä mennä uusiksi, mutta tulipa tehtyä.

Pihatöiltä ei vältytty edes pimeässä. Keskitalven muutama märkä lumiryöppy riittivät taivuttamaan hieman haperon koivun istutettujen puiden ja pensaiden päälle. Keväällä selviää, ehtikö hätäleikkaus pelastamaan hevoskastanjan.

Talven työtahti ei hikoiluttanut, mutta silti sunnuntai-iltaisin uni maittoi.

Ensimmäistä kertaa ikinä standardilevyinen tavara meni pilkkomatta paikoilleen, kun makuuhuoneen väliseiniin sai asetella valmiita eristelevyjä sellaisenaan. Tokihan tämä tarkoitti sitä, että kaikki välipuut piti siirtää tasavälisiksi. Makuuhuoneen pitkässä seinässä levyt toimivat lähinnä rappausalustana, sillä ääni kantaa joka tapauksessa oviaukon kautta.

Kylpyhuoneen ja keittiön välisen k400-koolauksen tapauksessa palapeliltä ei voinut välttyä.

Väliseiniin ja kylpyhuoneen kattoon meni yhteensä kahdeksan pakettia levyä, mikä tarkoitti neljää kohtuullista koukkaisua rautakaupan kautta. Viimeisellä hakukerralla tilaihme Skoda jo tunnistettiin pihassa.

Kun lykkäämiselle ei enää löytynyt enempää syitä, edessä oli vihoviimeinen vinon katon jäykiste eli k400-ristikoolaus. Jotta ärsyttävän ja melko raskaan aktiviteetin sai aloitettua, motivaation lisäämiseksi toimi vanha konsti eli uusi lelu, oma kompressori ja runkonaulain. Katon lisäksi nauloja voi ampua vielä alapohjassa tukilautojen ruuvien seuraksi, mutta muuten enää tässä vaiheessa hyöty jäänee vähäiseksi.

Työtason ja asennustukien ansiosta viisimetriset laudat pystyi asentamaan kokonaisena, välillä jälleen jalkoja ja päätä apuna käyttäen. Täydellisestä tasavälisyydestä joutui kuitenkin joustamaan, sillä vasen käsi oli vuorostaan alkanut osoittaa tenniskyynärpään oireita ja usein lauta ehti vähän heilahtaa ennen liipaisua. Koolaus on kuitenkin niin tiheä, että tällä tuskin on väliä.

Muistiin itselle: Aina tarkista kaikki. Yksi vaneri oli mennyt niin pahasti vinoon, että se oli puskussa seinää vasten ja naulat olivat irti. Tilanne korjaantui pistosahalla ja katkaistulla terällä, mutta ihan hyvä, että reuna jäi koolauslaudan alle.

Astronomisen talven päätteeksi korkattiin myös kaivuukausi. Kymmenkunta kuoppaa ovat valmiina kevään taimikaupoille.

Nuijan ja nitojan nuotit

Villamobiilin mentyä saapui syys. Elokuun lopulta asti sitä oli odotellut lattialautakasa liian kauan, lähes 10 viikkoa. Alapohjatyötkin veivät jälleen paljon toivottua pidempään. Syksy oli lämmin, mutta ilmankosteus tuskin pysynyt "35-60 prosentissa". Tiedossa saattoi olla turvonneita pontteja ja pohdiskelua.

Hyvin suunniteltu on tekemättä. Hämäränä marraskuisena iltapäivänä ennen yöksi ennakoitua tihkusadetta lautapaketit siirtyivät yksi kerrallaan niskojen päälle ja parvelle. Lauta on tyypiltään tavallisinta 88 mm hyötyleveydeltään olevaa 4200 mm pitkää mökkilaadun lautaa. Termodynaamiset olosuhteet talossa vaihtelevat vielä pitkään, joten mihinkään hienompaan ei kannattanut panostaa näillä mehunjämillä. Lauta täytynee myös käsitellä tummahkolla vahalla, jotta puutarhurin ja sen ihmisen jättämät jäljet sointuvat paremmin pintaan.

Olkilinnan rakentajilta olin huomannut hienon vinkin käyttää villanauhaa lautojen alla narinaa vähentämään. Esimerkiksi Domus Classicalta saa myös muovitonta pellavanauhaa, jota Olkilinnan innoittamana nidoin niskoihin paperin päälle. Osa niskoista on koolausvälillä k600, johon joissakin lähteissä suositellaan jo paksumpaa lautaa ja notkuminen juuri voisi aiheuttaa narinaa. En kuitenkaan havainnut mitään taipumia, vaikka lautapaketti käsissä painan yli 85 kg. Osaan leveämmistä väleistä myös ruuvasin kakkosneloset niskojen kylkiin niin, että tukipinta-alasta tuli suurempi.

Ensimmäiset pari lautaa määräävät sen, kuinka suoraan rivit alkavat etenemään. Talo on eloperäisistä aineksista, joten koordinaattiakselit eivät enää liene kohtisuorassa. Lisäksi heti aloitukseen sattui parven tukitolppa, jolloin jatkos piti linjata erityisen ajatuksella.

Kun lattiaa oli valmiina parin metrin leveydeltä, työ nopeutui, koska tarvikkeita ei tarvinnut asetella lautapakettien päälle ja käsisaha vaihtui sirkkeliin. Tuhtien pakettien kanssa tasapainoilu väheni, kun niitä sai varastoitua lattian päälle.

Yllättäen asennuspituuden lyhetessä makuuhuoneen kohdalla työ hidastui, sillä laudan valmis mitta oli juuri harmillisen epäsopiva, 130 mm liian lyhyt riittääkseen koko matkalle. Jotta jatkokset eivät sattuisi vierekkäisissä riveissä samaan koolausväliin, laudoista joutui sahaamaan pois hukkapaloja. Näistä osan pystyi hyödyntämään, joten kokonaishävikki oli lopulta vain pari metriä, mikä on 800 metrin kokonaismäärässä varsin vähän.

Joissakin laudoissa oli myös pieniä laatuvirheitä; punaista tussia ja naarmuja sahausmerkeistä, sekä vinoutta päätyjen sahauksissa, jolloin jatkoksiin jäi vähän rakoa. Alkuun valikoin parempia, kunnes seinän lähetessä päädyin käyttämään myös nämä laudat. Millin tai parin leveyden vaihtelun vuoksi joskus joutui tyytymään siihen, ettei saumaa saanut täysin puskuun jatkoksen jälkeen. Nämä kohdat olivat oikea henkinen harjoitus, kun kolmen vartin nuijimisen jälkeen tilanne oli todettava. "Jos tietää riittävän olevan riittävää, se riittää aina", sanoi Laotse, kun lattiaa kasasi.

Tuleva näyttää, kuinka paljon saumat alkavat elää, jos ilmankosteus laskee merkittävästi esimerkiksi seuraavana talvena. Joulukuussa vanha analoginen ilmankosteusmittari vaihtui tallentavaan ilmastoanturiin. Lauhan sydäntalven ansiosta keskimääräinen 560 W:n tohoteho riitti pitämään lämpötilan 10-12 asteen välillä ja kosteusprosentin 50 kieppeillä.

Joulukuun puolella pääsin mieluisan välipalan pariin. Makuuhuoneessa lattiaa ei juurikaan jää näkyviin.

Jouluaattona parvellakin alkoi näyttää lattialta. Uuden vuoden puolelle jäi enää pari pakettia piestävää, sillä muutama pinon pohjimmainen oli napannut kosteutta ja sinertynyt käyttökelvottomaksi.