Elävät ja kuolleet puut

Lupahakemuksen valmistelu oli työläs ja monivaiheinen, välilllä epävarmasti ja takellellen etenevä osa rakennushanketta. Vihdoin nappulaa oli painettu.

Tonttiostosta pohtiessa karttaotteet ja lähiympäristössä jaloittelu kertoivat lähellä olevan talousmetsiä - osa jo kymmeniä vuosia vanhoja - jolloin niiden aika usein lähestyy hieman nopeammin kuin kansallispuiston laajentamisaikeiden. Kirjanpainajien töitäkin oli jo näkynyt satunnaisesti varsinkin aukkojen laidoilla ja muilla paahteisilla paikoilla.

Ei ole juurikaan ristiriitaisempaa aistimusta kuin vastakaadetun puun eteerinen tuoksu. Se kuului yhdessä moottorisahan murinan kanssa talviseen elämysmaailmaan eteläsavolaisten puupeltojen keskellä. Se on myös yleensä ensimmäinen asia, josta tuntee tuoreen hakkuuaukon läheisyyden. 

Lokakuun lopulla tämä tuttu tuoksu leijaili vastaan saapuessamme tontillemme pimeän jo laskeuduttua. Läntisen taivaankajon kelmeydessä lähdimme seuraamaan tuttua polkua. Hetken päästä jaloissa tuntui irto-oksia ja sitten isompiakin puunkappaleita. Viereistä metsää ei enää ollut.

Kuuset menivät, mutta haavat jäivät.

Haapa on ekosysteemin kannalta yksi arvokkaimpia puulajeja niin elävänä kuin kuolleena.

Läheinen hakkuu muuttaa tontin olosuhteita, sekä valoisuudessa, että tuulisuudessa. Luonnontilaisessa sekametsässä on nipin napin pystyssä pysyviä lahoavia puita, jotka meidän tontilla jäävät arvokkaaksi kasvualustaksi lukemattomille eliölajeille.

Valitettavasti lisäksi tulee menetyksiä myös hyväkuntoisissa puuyksilöissä, jotka eivät vain ole tottuneet tuuliin kasvaessaan toisten suojissa.